vuosi 2006: Córdoba  ”Tiedät, että isäsi tahtoo parastasi, eikä se ole työmatkoilla ympäri maailmaa. Etkö sinä muka viihdy täällä mummon luona?” Harmaantunut Paula ojensi ruskettuneen, osittain ryppyisen ja kuivan käsivartensa kohti mua, mutta mä kavahdin taaksepäin. ”Mä haluan isän”, sopersin hupparin kaula-aukkoon piiloutuneena samalla, kun näpräsin käsissäni pyörivää pehmolelukoiraa, Jamesia. Isä oli tuonut sen Yhdysvalloista kun olin ollut kolmevuotias, ja siltä lelu näyttikin; se oli rähjääntynyt ja sen ruskea väri oli kulahtanut, toinen silmäkin oli irronnut vuosien saatossa. Silti James kulki mulla mukana kaikkialla - varsinkin, kun isä ei ollut paikalla. Mitä se ei ikinä ollut. Meidän väliltämme puuttui läsnäolo ja tervehenkinen isä-tytär- suhde ylipäätään.

Samana iltana mä kuulin portaikosta, kuinka abuela soitti isälle.

Se oli hermostunut, josta kieli kiikkutuolin jalkojen tasainen ääni abuelan keinuessa istuimessa. Musta kapula oli painettu tiukasti vasten korvaa, harmaat hiukset sidottu nutturalle päälaelle. Ryppyinen kämmenselkä pullisteli suonista mummon puristaessa puhelinta kädessään. 

”Tyttö tarvitsee isäänsä, Abram. Milloin tulet kotiin? … Vasta jouluna? Et ole tosissasi. Sama kuin kutsuisin tytön äidin hakemaan lapsensa pois täältä”, abuela ärisi narisevalla äänellään isälle, kun mä nousin kokolattiamaton peittämältä portaalta ja kapusin rappuset ylös. 

Sen puhelun jälkeen meni kaksi viikkoa, kun eräänä keskiviikkona pihaan kaartoi isän auto. Hinnakas puvuntakki yllään tumma mies nousi tuliterän kulkuneuvonsa kyydistä, lukitsi ovet ja kaivoi suorien housujensa taskusta savukkeen. Mä juoksin ovelle, enkä mä ollut enää yhtään vihainen isälle poissaoloista.

”Älä polta lapsen nähden, Abram. Missä Jésus on, ja mikä tuo auto on? Missä vaiheessa sinä luovuit kuljettajasta?” Mummo kyseli tiuhaan tahtiin naama nyrpeänä, kun mä olin kiertänyt kymmenvuotiaat sormeni isän pehmeän hihan ympärille. 

”Otetaanpa täällä vieraat hyvin vastaan”, isä naurahti, veti savut tupakastaan ja pörrötti mun kiharaa päätäni. ”Abuela, älä hermoile. Mä halusin vain kokeilla ajaa itse, kun…” isä ehti jatkaa, kun abuela käännähti jo kannoillaan helmaansa nostellen. ”Vieraspa hyvinkin, sehän sinä meille olet nykyään. Keitän kahvin, kymmenen minuuttia”, vanhan naisen ääntä seurasi ensin soran kahiseva ääni kenkien alla, sitten ulko-oven pamaus. ”Abuelalla taitaa olla huono päivä”, isä totesi ja heitti palavan natsan maahan, jättäen syöpäkääryleen käryämään nostaessaan mut syliinsä.

Mä en ollut kuullut abuelan ja Abramin riitelevän koskaan. En ennen sitä. Mä puristin Jamesia rintaani vasten ja kuuntelin, kuinka nuori mies koitti perustella äidilleen poissaolojaan. Jossakin vaiheessa mä maistoin suolaiset kyyneleet ja pakenin yläkertaan, käperryin peiton alle ja keskityin vihaamaan pientä, kymmenvuotiasta itseäni. Abuela ja isä riitelivät mun takiani.

”Selina, saako tulla?”

Mä en vastannut.

Isä istui mun sängyn reunalle ja silitti mun hiuksiani. 

”Mitä sä Selina sanoisit, jos sä lähtisit abuelan kanssa käymään äidin luona?”

”Miksi?”

”Lähtisitte hieman pidemmälle lomalle. Eikö olisikin siistiä, kesäloma on juuri loppumassa ja sä voisit silti jatkaa lomailua.”

Viikonloppuna Jésus ajoi abuelan talon pihaan, auttoi mut kyytiin ja koitti hauskuttaa mua, kuten aina. Silti mä näin tummennettujen lasien läpi, kuinka abuela ja isä kantoivat lukuisia matkalaukkuja autolle. Mä en halunnut myöntää itselleni tajuavani, että ”pidempi loma” madren luona meinasi muuttoa. 

Espoo  En vielä silloinkaan, kun madre esitteli mulle uudesta talostaan mulle varaamaansa huonetta. Se oli kodikas ja täynnä mun lempielokuvieni postereita, ikkunasta näki takapihalle jossa abuelasta tuli myöhemmin tuttu näky. 

En vielä silloinkaan, kun oli mennyt kuukausi ja isä soitti ensimmäistä kertaa. ”Annatko takaisin äidillesi, meidän pitää puhua sun kouluasioista vielä”, se oli sanonut ja meinannut, että mä aloittaisin koulun Espoossa.

Kun joulu tuli, mä uskalsin myöntää. Madre oli kotona, sen mies Jukka teki töitä kotoa käsin. Abuelakin näytti iloisemmalta. Juhlapyhinä me käytiin kirkossa ja koristeltiin suuri huvilatyyppinen talo lukuisilla koristeilla, katsottiin iltaisin yhdessä elokuvia abuelan kutoessa sukkia Jukalle. Mä koin läsnäolon madren kainalossa ja pystyin viimein myöntämään itselleni asuvani mun äitini luona.

#1