Tummahiuksinen kaunotar oli kiirehtinyt ystäviensä illanviettoihin suoraan valmennuksesta, ja ehkä ulkonäkökin kieli siitä: kun muut näyttivät panostaneen niin asu- kuin meikkivalintoihinsa, ei Selina itse näyttänyt kovinkaan huolitellulta. Kypäräkampaus oli nopeasti Tuovisten kylpyhuoneessa muuttunut rennoksi nutturaksi ja ratsastusvaatteet olivat vaihtuneet tiukkaan pitkähihaiseen sekä boyfriend-tyylisiin farkkuihin, mutta muuten nainen ei ollut jaksanut stressata turhia ulkonäöstään. Eihän sille mitään mahtanut, että Hallavassa järjestetty valmennus oli sattunut juuri samalle illalle. Muutenkin nainen tulisi tapaamaan suurinta osaa paikalle eksyneistä ihmisistä vain talliolosuhteissa, joissa jokaisella olivat useinmiten ne rönttäkuteet - kuka nyt parhaimmissa vaatteissaan lähtisi hevosta hoitamaan, kun tallityöt vaativat aina veronsa vähintäänkin tahroina?

Kellon näyttäessä hieman vaille yhdeksää oli porukka päässyt jo yli pahimmasta vieraskoreudestaan ja kankeudestaan, ja ihmiset istuivat sohvarykelmällä keskustelemassa, rennon naurun soidessa ilmassa aika ajoin. Boolimalja oli uhkaavasti tyhjentynyt heti ruokailun jälkeen, ja jääkaapin kätköistä oli myös Valentín käynyt etsimässä itse tuomiaan juomia; karpalolonkeroa, niin isoissa kuin pienissä tölkeissä. Tällä hetkellä keittiön tasoon nojaileva nainen puristi hellästi kädessään pienempää tölkkiä, joka oli juuri korkattu ja vielä mukavan viileä - liian kauan käsissä pyöritelty juoma väljähti nopeasti lämpimäksi, joka sai ainakin Selinan itsensä jättämään vain reippaampia pohjia tölkkeihin kerätessään niitä lavuaarin reunalle. Nyt Tuovisten suurikokoisen keittiön työtasoja koristivat useat erilaiset pullot ja tölkit, joita vieraat olivat illan aikana nautiskelleet ja naisten ohjeistuksella juotuaan jättäneet tilaan viemästä tilaa olohuoneen puolelta. 

Selina oli uppoutunut ajatuksiinsa: naisen mielessä pyöri niin Thalian kanssa ratsastettu valmennus kuin vieraille juttelemaan meneminen. Sen vuoksi tämä joutuikin säpsähtämään hieman, kun tumma hahmo ilmestyi huoneeseen ja Valentínin alhaalla roikkuvaa kättä kosketti jokin kostea. Sofian ja Hennan koira, Hilda, oli seurannut keittiöön tulijaa ruoan toivossa. 
Nainen nosti tummat silmänsä harmaanvärisestä koirasta jääkaapille kiiruhtaneeseen hahmoon, jonka hyvin nopeasti tunnisti Migueliksi. Jo sen lisäksi, että tämä oli ainut mies porukassa, oli tuon väliinpitämätön asenne Selinaa kohtaan herättänyt selkeästi epäilykset. Nainen ei ylipäätänsäkkään tiennyt, mitä ajatteli ruunikon ruunan omistajasta: se ei puhua pukahtanut ja vältteli selkeästi ihmisiä, ei siihen edes koskaan törmännyt tallilla. Ja jos törmäsi, ainut mitä siitä useinmiten irtosi, oli pikainen katsekontakti, joka sekin katkesi sekunneissa miehen laskiessa katseensa. Koko parin kuukauden aikana, jonka Miguel oli Aurotaipaleessa nyt pyörinyt, oli pari vaihtanut vain muutamia sanoja sinne tänne. "Moi - moi", "Mä en tiennyt et maneesi on varattu - tuu vaan, oon just lopettamassa", "Teillä näytti menevän hyvin Pirun kanssa äsken - kiitos". Selina oli usein huomannut, kuinka mies vältteli keskustelun jatkamista. 

"Sä olet viihtynyt täällä aika kauan", nainen totesi kuin huomaamatta ääneen. Ehkä tänään tulisi se hetki, kun Selina aikoisi tosissaan keskustella Miguelin kanssa. Painosanalla ehkä, koska miehen tapoihin katsoen, voisi toinen livahtaa paikalta hetkellä millä hyvänsä.
"Mikset sä tallillakin ole meidän kanssa näin? Vai johtuuko se vain alkoholista, siksikö sä olet jäänyt tänne?" Selina lisäsi pökkyä pesään, ja hymähteli itselleen mielensä sisässä - nainen tosissaan ahdistaisi Miguelin nurkkaan.