Cause all the boys and their expensive cars never took me quite where you do
toukokuu 2019, ensimmäinen (1)
Valkoisen kivitallin käytävä oli lohduttavan viileä. Sillä kaikuva Anna Puun hitti vaihtui hiljalleen radiojuontajan tasaisen pehmeään selostukseen vuorokauden sääennusteista, kun Selina huitoi viimeiset heinänkorret Thalian karsinaan. Punainen puoliverinen vilkuili vähän väliä tummahiuksista, jonka otsatukka oli suorastaan liimaantunut hiellä naamaan, ja koitti herättää naisen herkeämättömän huomion.
“Nyt loppu hei tuo tuommonen”, äyskäys kalahti Selinan suusta kohti ovea juuri potkinutta tammaa. “Ei me mennä mihinkään yhtään sen nopeammin, vaikka sä pitäisit meteliä. Ihan kohta lähdetään”, parikymppinen huokaisi lähinnä itsekseen, ja asetti luudan nojaamaan käytävän seinää vasten. Selina oli päättänyt vievänsä Thalian toiselle laitumelle loppuillaksi, ja sopinut jo Hennankin kanssa siitä, että tallinpitäjä ottaisi punaisen illalla sieltä eikä tarhasta - tamman tarhakaveri ja partner in crime Detta oli laiduntanut jo koko päivän, joten sinäänsä muutoksessa ei ollut mitään hankalaa.
Paitsi Selinalle itselleen.
Monni tulisi tänään.
Tunnin sisällä siitä hetkestä, kun Selina asetti päitset kenttätammansa päähän ja talutti pörisevän rautiaan ulos kivitallista.
Jos totta puhuttiin, ei Selinan ollut pitänyt ostaa uutta hevosta. Hänellä oli kuitenkin Hali, jonka kanssa hommaa riitti. Jotenkin Aurotaipaleen omistajapari oli kuitenkin saanut naiselle vakuuteltua, kuinka toinen hevonen nuorikon rinnalla tekisi vain hyvää.
“Sä pääset kehittämään itseäsi sellaisen hevosen kanssa, joka ei ole niin nuori ja kokematon kuin Thalia, sulla on aikaa keskittyä omaan ratsastukseesi joka tottakai heijastuu ajan myötä myös positiivisesti Haliin”, Henna oli selostanut varmana sanoistaan.
Valentín oli tottakai innoissaan uudesta ostoksestaan, mutta epävarmuus omista taidoista kaihersi taka-alalla. Entä jos hän ei olisikaan tarpeeksi hyvä kokeneelle kenttähevoselle?
“Muista hömelö, etten mä aio hylätä sua missään tapauksessa.”
Selina muiskautti kuivan suukon punarautiaan tamman turvalle, ja seurasi sitten pieni virne huulillaan, kun vapaana oleva puoliverinen lähti pää maanpinnassa kulkemaan kohti parempia ruohoapajia. Detta mulkoili parivaljakkoa jonkin matkan päästä, muttei tehnyt elettäkään lähestyäkseen laitumelle saapunutta ihmistä - just fine, ehkä Selina ei pärjäisikään kimon kiukkupussin kanssa.
Monnin karsina oli ollut valmiina jo ainakin parin vuorokauden ajan, ja viime hetkillä naisenalku kävi vain heittämässä pienen nipun heinää sen lattialle, katsoen vielä hermostuneena kaiken olevan niin kuin pitikin. Ruokakipossa odotti muutama hevosnami ja vesiautomaatti toimi kuten ennenkin, Selinan luuttuamat seinät olivat pysyneet puhtaina ja kalterit naapurikarsinan välissä vain hieman röppööntyneet Ninjan puurohuulista. Kun vaaleahiuksinen tallinpitäjä ilmestyi tallin ovelle ja huikkasi näkevänsä lähestyvän trailerin, naisen tarvitsi enää napata uutta hevosta varten ostettu riimu ja siinä roikkuva naru, ja solmua avaten tummahiuksinen asteli auringonpaisteeseen.
Katsoi suklaisilla silmillään, kuinka valkoinen mersu ja sen perässä hilautuva traileri kääntyivät tallipihaan.
Seurasi kuinka vaaleisiin hellevaatteisiin pukeutunut, viidenkympin paremmalla puolella oleva nainen hyppäsi alas tuliterästä ajokistaan ja teki vilkuttavan eleen häntä sekä Hennaa kohden.
Tunsi kuinka pulssi hakkasi lujempaa kun Henna peruutti ranskalaisen hevosen alas trailerista: ensin näkyvissä oli vain lihaksikkaat lautaset, sekuntien päästä kokonaisuudessaan suuri, ruunikko ori, joka päästi ilmoille matalan hirnahduksen ja alkoi sitten nypläämään Hennan takin hihaa.
“Tule ja ota, sinunhan tää on”, Henna kannusti hymyissä suin Selinaa, joka otti muutamia varovaisia askeleita kohti läsipäistä hevosta. Naista jännitti ihan pirusti, siinä missä samalla mahassa möyri ainakin kymmenen tusinaa perhosia kuin ensi-ihastuksen nähdessä. Se sama iloisen jännittynyt fiilis jakautui ympäri nuoren kehoa: se, jossa ei voi olla hymyilemättä ja jota ei voi paeta. Se, joka saa jaloissa kihelmöimään ja vatsassa kutittamaan. Kun ei malttaisi seisoa paikallaan, vaan juosta ympäri pihaa huutaen ilosta.
Ja siinä se sitten seisoi, Selinan vieressä, utelias ilme silmissään. Orin korvat kääntyilivät suuntaan jos toiseenkin, kun nainen puristi tummansinistä narua käsissään. Meni hetki kuin utopiassa, kun nuori ei saanut katsettaan irti uudesta hevosestaan.
Se oli kaunis. Selinan oma Monni.
