Ruotsin matka: tosi iso uhkako?
26. huhtikuuta 2020, #1
Mä olin omistanut Riisin puolitoista kuukautta. Seurustellut Netan kanssa suurin piirtein viikon enemmän. Kummallekin suhteelle oli aivan liian aikaista lähteä ulkomaille yhdessä - tässä vaiheessa elettiin vielä pilvilinna-aikaa, oli ne romantiikan vaaleanpunaiset hattaralasit päässä sekä ’meillä on niin syvä yhteys mun ponini kanssa’ - kiikarit nenällä.
Ja nyt kaikki tulisi romuttumaan. Ihan vain koska piti olla tyhmä.
Ei kukaan lähde testaamaan suhteiden rajoja ja kaikkien kärsivällisyyttä tässä vaiheessa. Vasta sitten, kun tietää, että ei enää aio jättää toista tai heittää hanskoja kehään ponin kirmatessa toiselle puolelle maneesia, voi tehdä näin isoja päätöksiä. Puolitoista kuukautta ja seitsemän päivää ei todellakaan riittänyt sellaisen luottamuksen saavuttamiseen.
Silti me suunniteltiin täydellä tohinalla meidän matkaa Ruotsiin Hannaby Hanami Weekille. Mietittiin mitä pitää muistaa pakata, suunniteltiin aikatauluja ja ajoreittejä. Mitä must-kohteita oli kun päästiin Ruotsiin, halusiko Sofia tulla taksilla perästä kun me lähdettäisiin omalla autolla kohti Hannabyn linnaa ja sen upeita kirsikankukkameriä.
"Teidän onnenpäivät että me oltiin Thalian kanssa viime keväänä täällä myös, ei Hannabyssä mutta Markarydissä kuitenkin. Stall Falkencreutz järjesti ne SIM Routine Trophyt, jotka kesti monta viikkoa. Se oli ihan kamala reissu koska mä en puhu toista virallista, mutta, ainakin siitä oli jotakin hyötyä kun mä nyt voin toimia teidän paikallisena oppaana."
Mun silmät pomppasivat kohti tummaverikköä, joka puuhasi punaisen puoliverisen karsinassa. Dee viskoi päätään käytävällä, ja mä jouduin nykäisemään ponia narusta sen rauhoittamiseksi.
"Olitkos sä tässä samassa paikassa yötä viimeksikin?" Mä kysyin Selinalta samalla, kun annoin keltaisen pölyharjan sukia klipatun tamman kaulaa aiheuttaen mukavan kokoisen pilven kaiken maailman likaa ilmaan.
"En täysin, nythän meillä on isompi yöpaikka. Mä olin viimeks reissussa Sofian kanssa kahdestaan, meillä oli sellainen söpö pieni hostellihuone parisängyllä ja ranskalaisella parvekkeella. Mutta nythän me päästään kaikki nukkumaan ihan omissa sängyissä, eikä tarvitse parittaa ketään, mitä nyt yhdistää sängyt Hennalle ja Sofialle."
Mä koitin peitellä naisen sanojen aiheuttamaa nielausta yskäisemällä.
Freakin’ Netta.
Jutun (ja taikinan) juurihan oli, että kukaan ei tiennyt meidän olevan yhdessä.
Kukaan ei tiennyt siitä, kuinka mä olisin halunnut jäädä suoraan tallilta yöksi Tuovisille vain, että mä voisin kiehnätä blondissa koko yön. Eikä siitä, kuinka mä olisin tahtonut huutaa, että pls parittakaa meidät ja meidän sängyt kun päästään Ruotsiin. Kukaan ei tiennyt mitään, ja mä jouduin hammasta purren vain myhäilemään Selinalle.
"Beibs, trust me. On vaan parempi jos me pidetään matalaa profiilia tän jutun kanssa vielä", Netta oli todennut mulle. Sen sormet seikkailivat mun hiusten seassa ja mä sain kylmiä väreitä päänahkaa koskevista sormenpäistä.
"Mut miks? Etkö sä oo tullut kaapista, kyllähän Sofia ja Henna nyt hyväksyy", mä nostin katseeni vaaleahiuksiseen naiseen, jonka kainalossa mä makasin. Seurasin tummat silmät tarkkoina kuinka Netan kasvoilla häivähti erilaisia tuntemuksia, kuinka silmissä oli jotakin, mitä mä en osannut vielä tulkita. Jotakin, mistä mä halusin ottaa selvää, jotakin minkä mä halusin tunnistaa.
"No tottakai Soffe ja Henna ymmärtäis, mut tiedäthän sä et jos me kerrotaan niille niin ei mee kauaa että mun porukatkin saa tietää."
"Ja se on ongelma koska? Mä oon pahoillani että mä jankkaan, mutta mä en nää ongelmaa tässä." Mun huulten välistä karkasi huokaus, ja mä painoin pääni takaisin Netan rintakehää vasten. Mä seurasin mun oman käteni matkaa nuoren hupparin peittämältä kyljeltä käsivarrelle, kuinka mun sormet ottivat kiinni hihasta ja peukalo aloitti tasaisen sivelyn.
"Et sä tietenkään nää, no panic it’s all good. Kyllä mäkin jankkaisin. Ruotsin pääs on viel vähän avonaisia juttuja, sopimattomia riitoja porukoiden kans. Ja sillai. Mä haluan kertoa niille ite, tulla kaapista kasvotusten ja sitä ennen ehdottomasti selvittää mun ja porukoiden välit."
Mä tunsin kuinka Netta veti syvään henkeä ja puhalsi sitten ilmat huultensa lävitse mun hiuksille. Pienen säpsähdyksen seurauksena mä otin kovempaa kiinni toisen hihasta.
"Hei nyt, meillä on vakava keskustelu meneillään!"
"Mä sulle neiti kuule vakavat vielä näytän!”"Kädet sinkosivat mun kyljille, mutta mä ehdin rullautua sängyn toiselle reunalle pakoon. Netta tuli perässä ja kaappasi mut syleilyynsä takaapäin, suukotti kasvoja ja ihan vain yhden kerran kokeili kutittaa mun vatsaa.
"Ei mut oikeesti. Vakavasti ottaen. Back in to business. Millon sä oot menossa käymään Ruotsissa?"
Ens viikonloppuna. Ens viikonloppuna Netalla oli mahdollisuus tavata sen perhe. Ens viikonloppuna mä voisin ehkä viimein pitää Nettaa julkisesti kädestä. Se voisi kannustaa mua tyttöystävänä eikä pelkkänä tallikaverina.
-
"Mä rakastan kun kesä tulee vihdoin, mä en jaksa että tää sää on ollut tällanen koko hemmetin talven. Nyt täällä tuoksuu jo kevät."
Selina veti teatraalisesti keuhkot täyteen raikasta ilmaa ja mä naurahdin naisen eleille. Henna oli kehunut koko viikon, kuinka metsässä alkoi jo olla ainakin hieman kuivempaa kuin muutama viikko sitten, joten suunnitelma mun ja Selinan maastoretkestä oli syntynyt alle viidessä minuutissa. Meidän onneksi Thalia ja Dee tulivat melkein jopa hyvin juttuun.
"Mä rakastan kuinka mä oon päässyt kokemaan mun ensimmäisen oman TAMMANI kevättä rinnassa -hetket, tää on ollu ihan pyllystä koko poni kun mistä lie ei sinä päivänä saa koskea ja kuinka kovaa saa minäkin päivänä harjata", mä totesin sarkastisesti, mutta vein silti käden reippaasti eteenpäin kulkevan Riisin kaulalle. Nahkahanskat antoivat sinnitellen periksi, kun mä taivutin sormiani sen verta että mä onnistuin rapsuttamaan ponia harjan juuresta.
"Älä huoli, tää ei todellakaan ole ainutlaatuinen kokemus, nimimerkillä tiedätsä kuinka monta vuotta Thalia jo on, kun se tuli mulle viisvuotiaana", Selina naurahti mun vierestä, ja mä pyörittelin päätäni huvittuneena. Dee oli esitellyt ensimmäisiä kiiman oireita jo hetki sitten ja kertonut mulle selkeästi kuinka se oli hieman kosketusarka - me oltiin kuitenkin selvitty maneesiin sinä päivänä, ihan vain sitä varten että mä pystyin parkkeeraamaan ponin kaartoon vain lyhyen selässä käynnin jälkeen. Riisi oli ollut haluton liikkumaan enkä mä tahtonut kiusata poniparkaa yhtään sen enempää, vaan painelin pohdiskeluideni kanssa taukotupaan.
"Mähän säikähdin silloin nyt viikko sitten, kun Dee vaan oli tosi haluton liikkumaan, mä jo kuvittelin ensin että nytkö mä tän jo rikoin. Mutta thank god Sofia oli pistänyt merkille aiemmin päivällä että se oli nostellut piiskaansa ja levitellyt jalkojaan tarhassa, ja se oli kiimakipuilua vaan. Nyt tää on taas ihan normaali ja kunnossa, mutta saa nähdä kuinka kauan."
Mä keräilin ohjia jo valmiiksi, koska me lähestyttiin tuttua mutkaa. Mutkaa, jonka jälkeen me tykättiin pistää vauhtia peliin ja rallitella. Dee otti signaalit hieman steppailevalta Thalialta, joka tajusi mihin me oltiin tultu, ja viskoi päätään hieman ryhmäpaineesta hämmentyneenä.
"Jos laskut pitävät paikkaansa, niin sille iskee kiima Ruotsissa. Ravia?"
-
Dee oli ihan liian menossa. Se oli saanut jutun juonesta nopeasti kiinni ja painellut menemään kaksi kertaa itsensä kokoisen puoliverisen perässä täyttä laukkaa. Musta tuntui että mä salamatkustin ponin kyydissä, kun sen kaviot iskeytyivät tasaiseen tantereeseen ja viima iski mun poskiini - vielä ei ollut niin lämmin, etteikö vastatuuli olisi tehnyt pahaa kasvoilla. Punaisen ylimittainen ratsutukka koitti liehua menossa mukana ja Thalia heitti muutaman iloisen potkun taaksepäin ihan vain vauhdin riemusta. Kun me viimein saatiin hevoset rauhoittumaan ja ravin kautta käyntiin, mun suusta karkasi naurua samalla kun mä taputin reippaasti etenevän Deen kaulaa.
Mutta, ei pitäisi nauraa ennenkuin tipahtaa. Mä tunsin olevani niin hyvällä tuulella ja niin iloinen, ajatuksissa pyöri sopimus Netan kanssa kuinka se tulisi illasta mun luokse juomaan pari lasia viiniä. Me kokattaisiin ja katsottaisiin netflixiä, tai ehkä ihan vaan jokin televisiosta tuleva elokuva. Mä en malttanut odottaa, ja mun ajatuskuplani poksahti rikki puhelimen soidessa mun toppatakin taskussa.
"Hei moi Sierra. Ootsä Netan kanssa, viitsisitsä sanoa sille että sen porukat soitti? Kuulema joku poju kyselee sen perään tai jotain, minkä lie sulhon jättänyt mokoma taakseen ja peräänsä itkemään tänne tullessaan."
Henna nauroi puhelimen toisessa päässä, mutta musta tuntui, että mä olisin juuri lentänyt Deen selästä alas äskeisten laukkojen aikana.